Sähköpaloja vuosittain yli 2500 – yleisin syy lieden huolimaton tai valvomaton käyttö

Sähkölaitteesta tai -asennuksesta alkaneita tulipaloja oli vuonna 2018 yli 2500. Sähköpalojen suurin yksittäinen syy oli lieden valvomaton tai huolimaton käyttö. Sähköpaloissa menehtyi viime vuonna 11 ihmistä. Kuudessa kuolemantapauksessa palo alkoi sähköliedestä. Tiedot ovat peräisin Pelastustoimen PRONTO-rekisteristä.

Sähkölaitteista tai -asennuksista syttyneitä tulipaloja kirjattiin pelastustoimen PRONTO-rekisteriin viime vuonna noin 2500 kpl. Eniten sähköpaloja aiheuttaneita laitteita kotitalouksissa olivat liedet ja uunit (noin 950 kpl), valaisimet (noin 200 kpl) ja kiukaat (noin 140 kpl). Sähköpalojen määrä on pysynyt melko samana vuodesta toiseen.

Sähköpaloissa on menehtynyt 2010-luvulla keskimäärin 15 ihmistä vuodessa. Vuonna 2017 sähköpalokuolemien määrä kääntyi laskuun ja tapauksia oli vähiten viiteen vuoteen (8). Vuosina 2014 ja 2016 sähköpalokuolemia oli yli 20.

Sähköpalon syynä usein huolimattomuus

Sähköpalolla tarkoitetaan tulipaloa, joka saa syttymisenergiansa suoraan sähköstä, esimerkiksi liedestä, kiukaasta, kylmälaitteesta, valaisimesta tai sähköasennuksesta.

– Sähkölaitteesta alkaneen palon syynä on usein ihmisen toiminta – huolimattomuus, käyttö- ja asennusohjeiden vastainen toiminta, huollon laiminlyönti tai laitteen vaurioituminen. Yleisin palon aiheuttaja on lieden unohtuminen päälle tai sen kytkeytyminen vahingossa päälle, jolloin liedelle jäänyt ruoka tai palava materiaali on syttynyt tuleen. Kiuaspaloissa pyykin kuivattaminen löylyhuoneessa sekä kiukaalle kuulumattomat esineet ovat tavallisimpia palon aiheuttajia, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Jukka Lepistö.

Vältä sähköpalot oikealla toiminnalla

– Sähköpaloja voi ehkäistä, kun käyttää sähkölaitteita oikein ja tarvittaessa valvottuna. Esimerkiksi ruokaa laitettaessa pitää vahtia liettä ja kiukaan tai pesukoneiden päällä ollessa on syytä olla kotosalla. Muita käytännön ohjeita sähköpalojen välttämiseksi ovat: älä säilytä tavaraa lieden päällä, keskity kokkaamiseen, älä käytä saunaa varastona äläkä kiuasta pyykinkuivaukseen, Lepistö neuvoo.

– Liesipalojen ehkäisemiseksi on olemassa myös teknisiä ratkaisuja, kuten liesiturvalaitteet, jotka katkaisevat automaattisesti virran liedestä. Sähkölaitteiden asennuksia ja korjauksia saavat tehdä vain sähköalan ammattilaiset, Lepistö muistuttaa.

Uutena riskinä litiumioniakut

Tehokkaat litiumioniakut ovat yleistyneet kodin sähkölaitteissa ja koneissa. Li-ion-akkuja on esimerkiksi kännyköissä, tietokoneissa sekä sähköpyörissä ja tasapainoskoottereissa. Akkuja pitää ladata käyttöohjeen mukaisesti ja valvoa lataamista. Akut palavat sytyttyään räjähdysmäisesti ja niitä on hankala sammuttaa.

Toimiva palovaroitin säästää ihmishenkiä

Toimiva palovaroitin auttaa havaitsemaan palon riittävän aikaisessa vaiheessa. Palossa aikaa poistumiseen on vain minuutteja, koska myrkylliset palokaasut tappavat hyvin nopeasti. Tarkista palovaroittimen toiminta säännöllisesti painamalla testinappia ja vaihda paristo säännöllisesti, esimerkiksi 112-päivänä 11. helmikuuta.

Vinkkejä turvalliseen sähkönkäyttöön

Ruuanlaitto

Ole tarkkana aina kun laitat ruokaa: älä tee montaa asiaa yhtä aikaa.
Pidä lieden ympäristö vapaana tavarasta.
Älä jätä ruuantähteitä liedelle kattiloihin tai pannuihin houkuttelemaan lemmikkejä.
Vahdi lasten tekemisiä keittiössä.
Hanki tarvittaessa liesiturvalaite.

Valaistus

Suosi led-valaistusta, jos mahdollista. Ledit eivät kuumene, kuten halogeenit tai hehkulamput.
Varmista, että siirrettävät valaisimet on sijoitettu ja kiinnitetty niin, etteivät ne voi kuumentaa ja sytyttää lähellä olevaa materiaalia. Esimerkiksi sänkyyn tai nojatuoliin pudonnut valaisin voi sytyttää tekstiilit palamaan.
Tarkista, vilkkuvatko loisteputket. Vaihda tarvittaessa lamput ja sytyttimet.
Valaisimien ja valaistussarjojen tuunaamien koriste-esineiksi sisältää aina palovaaran

Sauna

Löylyhuone on tarkoitettu saunomista varten, EI varastotilaksi eikä pyykinkuivaushuoneeksi.
Kiukaan etäkäynnistys sisältää aina riskin.
Tarkista, ettei sähkökiukaan päällä tai läheisyydessä ole ylimääräistä tavaraa
Kiukaat vanhenevat käytössä. Käy läpi kellokytkimen ja termostaatin toiminta. Jos laite ei toimi oikein, kutsu sähköasentaja paikalle.

Akkujen lataus

Lataa akut aina käyttöohjeen mukaisesti.
Älä jätä laitetta latautumaan valvomatta, etenkään asuintiloihin.
Älä lataa paikassa, jossa on helposti syttyvää materiaalia ympärillä.
Irrota laite laturista, kun lataus on valmis.
Jos akku tai laite ylikuumenee, irrota laturin verkkojohto, jos sen voi tehdä turvallisesti.
Jos akku on turvonnut tai siinä on muita merkkejä mahdollisesta vauriosta, ei sitä enää saa ladata.

Paristot

Kierrätä oikein: Vie käytetyt paristot paristonkeräyslaatikkoon.
Kotona ei kannata säilyttää suurta määrää kierrätykseen meneviä paristoja.
Aina kun otat pariston pois laitteesta, teippaa sen navat heti piiloon.

Lähde: Tukes.fi

KOTITALOUSVÄHENNYS ENNALLAAN – HYVÄ ETU REMONTOIJALLE

Kodin ja vaikkapa vapaa-ajan asunnon korjauksien ja huollon työkustannuksia –  eli esimerkiksi sähköistyksien kunnossapito- tai perusparannustöistä syntyviä työkustannuksia – voi vuonna 2021 vähentää 40 % osuudelta 2 250 euroon saakka henkilöä kohden. Omavastuu on 100 euroa.  Puolisot saavat siis vähentää vuonna 2021 yhteensä 4 500 euroa.

Vähennys tehdään ansiotulojen veroista, mikä tarkoittaa juuri vähennyssumman suuruista etua.

Satsaa elämän laatuun hiilijalanjälkeä pienentäen

Sähköistyksen kohentaminen on samalla panostamista elämän laatuun, sillä toimivassa kodissa on ilo asua. Päivitetty sähköistys parantaa yleensä energiatehokkuutta, josta puolestaan voi seurata aikaisempaa pienempi sähkölasku. Oma sähköntuotanto aurinkopaneeleilla on yhä suositumpaa ja myös paneelien asennuttaminen on kotitalousvähennyksen piiriin kuuluvaa työtä!

Lähtökohta on, että sähkön käytön on oltava aina olosuhteista riippumatta turvallista niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Kutsu ammattitaitoinen sähkömies paikalle, jos et ole varma siitä, onko nykyiset sähköasennukset tehty osaavan ja oikeudet omaavan urakoitsijan toimesta.

Jos havaitset jotain häiriöitä, kutsu ammattilainen tarkastamaan sähköistykset. Näitä voivat olla esim. että sulakkeet palavat vaikkapa silloin, kun käytät useita sähkölaitteita samanaikaisesti, kodissasi on häiritsevän paljon jatkojohtoja, jokin pistorasia tai valokytkin on rikkoutunut tai tummunut tai koskiessa tuikauttaa sähköiskun tai jos valot eivät pala tasaisesti vaan värisevät ja välkkyvät.

Kun sähköstä on kyse, mitään riskiä hengen tai omaisuuden vaarantamiseksi ei pidä ottaa.

Etätyötä tehokkaasti

Tänä päivänä sähköistykseltä kannattaa vaatia muutakin kuin turvallisuutta. Etätyön yleistymisen myötä moni on havahtunut siihen, että nettiyhteys on teholtaan riittämätön kaikille kotona työskenteleville ja ettei sähkön pistorasioita ole riittävästi tarjolla jokaiselle tarvitsijalle. Ammattilainen ratkaisee pulmat käden käänteessä! Ajanmukainen tasokas sähköistys nostaa myös rakennusten ja huoneistojen arvoa.

Muistathan, että jos olet myymässä kotiasi, kunnossa oleva sähköistys on yksi myyntivaltti. Ja jos olet ostamassa uutta kotia, kannattaa ottaa etukäteen selvää, millä tasolla sähköistykset ovat. Ammattilaisen tekemä sähköistyksen kuntokartoitus paljastaa piilevätkin vaaranpaikat ja samalla saa opastusta uusista ratkaisuista.

Lisätietoa kotitalousvähennyksestä verohallinon sivuilta.

Lähde: löydäsähkömies.fi

Hyvää uutta vuotta 2021!

Katsaus vuoteen 2020:

Vuoden viimeinen päivä. Tänä vuonna olemme tehneet sähköasennuksia yli 14 000 tuntia, laskutettavia töitä ollut yli 1800 kpl:tta eli palvelleet aika montaa asiakasta, myyneet n.1200 erilaista sähköasennustarviketta, sekä työllistäneet keskimäärin 14 henkilöä ja mahdollistaneet työssäoppimispaikan 6:lle tulevaisuuden tekijälle.

Kiitos kuuluu teille asiakkaat,henkilöstö ja yhteistyökumppanit; ilman teitä ei olisi meitä. ?

Olemme äärimmäisen kiitollisia että tällaisena erikoisena vuotena selvisimme tästä vuodesta melko vähin kolhuin- yhdessä! Nyt katseet kohti uutta ja entistä parempaa uutta vuotta 2021 ??

Hyvää uutta vuotta!

Avoin työpaikka: SÄHKÖASENTAJA

Haetaan ammattitaitoista ja itsenäiseen työhön kykenevää sähkösentajaa erilaisiin sähköasennustehtäviin.

Työsuhde vakituinen.

Työkokemusta mieluiten yli 2 vuotta.
Sähköturvallisuuskortti, työturvallisuuskortti ja ensiapu 1 -kortit oltava voimassa.


Työ alkaa ensi vuoden puolella 2021.

Tiedustelut ja hakemukset: antti.pitkanen@virtoo.fi / p. 0400 897 099

Avoin työpaikka: TYÖNJOHTAJA

Liikentoimintamme kasvaessa, etsimme osaavaan joukkoomme TYÖNJOHTAJAA, joka innostaa ja organisoi omaa keikka-asennustiimiä.

Työpaikkakuvaus:

Tehtävässä pääset toimimaan esimiehenä pienelle ammattitaitoiselle tiimille, joka omaa alan parasta osaamista.

Tiimi työskentelee erilaisissa talotekniikkapuolen sähköasennustöissä.

Saat käyttöösi hyvät ja ajanmukaiset työkalut työn toteuttamiseen. Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä, organisaation tuella ja resursseilla.

Työ on vastuullista ja itsenäistä, joten työssä vaaditaan luotettavuutta, hyvää organisointikykyä ja vuorovaikutustaitoja.

Edellytämme sinulta myös erilaisten sähköjärjestelmien monipuolista tuntemista.

Tehtäviisi kuuluu myös työkohteiden kartoitukset sekä tarjouslaskentojen tekoa, joten odotamme hakijalta myös periksiantamatonta ja asiakaslähtöistä asennetta.

Mitä tarjoamme sinulle:

  • Vakituisen työn vakaavaraisessa työpaikassa.
  • Mielenkiintoisen työn kasvavassa yrityksessä.
  • Hyvät henkilöstöedut
  • Työntekijöitä arvostavan työyhteisön sekä positiivisen ja kannustavan työporukan
  • Nykyaikaisen työpaikan ajanmukaisilla työkaluilla.
  • Kilpailukykyisen palkan.

Mitä odotamme sinulta?

  • Alalle soveltuvaa koulutusta
  • Useamman vuoden työkokemusta
  • Aikaisempi työkokemus työnjohdollisista tehtävistä katsotaan eduksi
  • Organisointikykyä ja esimiehellistä otetta.
  • Ongelmien ratkaisukykytaitoja sekä päätöksentekotaitoja
  • Yrittäjähenkisyyttä ja kustannusten hallintaa
  • Sähköteknillistä osaamista

Työt alkaa sopimuksen mukaan, sopivan henkilön löydyttyä.

Kiinnostuitko?

Laita vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen: antti.pitkanen@virtoo.fi

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Te-keskuksen hakemukseen pääset tästä.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Tiedustelut arkisin klo: 8-16 puh. 0400-897099 /Antti Pitkänen / antti.pitkanen@virtoo.fi

PAIKKA ON TÄYTETTY! Kiitos kaikille hakemuksen lähettäneille.

Lattialämmityksellä saat aikaan monen askeleen verran mukavampaa menoa

Tulevaisuuden kodin, toimitilan ja muiden rakennusten lattialämmitys on yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. Lattialämmityksen, niin vesikiertoisen kuin sähkötoimisen säädöillä, saadaan aikaan miellyttävä askeltuntuma, sopiva huonelämpötila, sekä sen avulla voidaan säätää energiakulutusta mahdollisimman pieneksi. Allergiakoti osaa arvostaa vähäisempää pölyhiukkasten kiertoa ilmassa. Palvelemme sinua suunnittelusta, asennukseen ja käyttöönottoon – kaikkiin kohteisiin.

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys jakaa lämmön tasaisesti, yleensä muovisen putkiston avulla. Huolellinen asennustyö varmistaa, että lämmitys toimii, kuten on suunniteltu. Vesikiertoinen lattialämmitys soveltuu myös viilennykseen jos sen lämmönlähteenä on esimerkiksi maalämpö.

Sähköinen lattialämmitys

Sähköinen lattialämmitys hyödyntää sähkökaapelia vastuksena. Huonekohtaisen termostaatin avulla sähkönkulutus ja -kustannukset saadaan kohdilleen ja kuriin. Kun tilassa on sähköinen lattialämmitys, täydentäviä lämmitysratkaisuja ei tarvita. Sähköisen lattialämmitys on kustannuksiltaan useimmiten edullisempi vaihtoehto vesikiertoiseen verrattuna.

Termostaatteja joka tarpeeseen, aina manuaalisesta etäohjattavaan

Valitse kohteeseesi sopiva lattialämmitystermostaatti manuaalisesta etäohjattavaan. Autamme mielellämme valitsemaan oikean lattialämmitystermostaatin tarpeeseesi.

Eikö lattialämmitys toimi?

Huollamme ja korjaamme myös jo asennettuja lattialämmityksiä. Ota yhteyttä mikäli termostaatit ei toimi tai lattialämmitys ei lämpiä niin laitetaan lämmitysasiat kuntoon.

Lähde: Elfin.fi

Mitä sähkötöitä saa tehdä itse?

Tavallinen sähkönkäyttäjä saa säädösten mukaan tehdä normaalin sähkölaitteen käyttämisen lisäksi vain eräitä pieniä käyttötoimenpiteitä ja sähkötöitä, joista voi aiheutua vain vähäistä vaaraa tai häiriötä. Näissäkin töissä vaatimuksena on, että töiden tekijä on kyseisiin töihin ja niiden sähköturvallisuutta koskeviin vaatimuksiin perehtynyt tai opastettu.

Sallittuja käyttötoimenpiteitä

  • Tulppasulakkeen vaihto
  • Katkaisijan saattaminen toimintakuntoon
  • Valaisimen lampun ja sytyttimen vaihto
  • Jännitteettömyyden toteaminen jännitteenkoettimella tai mittarilla, kun tehdään jokaiselle sähkönkäyttäjälle sallittuja töitä
  • Vikavirtasuojan toiminnan testaus testipainikkeesta ja asettaminen toiminta-asentoon

Sallittuja korjaus- ja asennustöitä

Seuraavat työt ovat säädösten mukaan sallittuja henkilölle, jolla ei ole muodollista sähköalan ammattitaitoa, mutta on riittävästi perehtynyt töiden tekemiseen:

  • Yksivaiheisen jatkojohdon korjaus ja teko
  • Sähkölaitteen rikkoontuneen yksivaiheisen liitäntäjohdon ja pistotulpan vaihto
  • Valaisimen liitäntäjohdon välikytkimen vaihto
  • Sisustusvalaisimen liittäminen valaisinliittimellä eli ”sokeripalalla”
  • Sisustusvalaisimen lampunpitimen vaihto
  • Valaisinliittimen eli ”sokeripalan” korvaaminen uuden järjestelmän mukaisella valaisinliitinpistorasialla sekä valaisinliitinpistorasian vaihto
  • Valaisinpistotulpan asennus ja tulpan vaihto
  • Jännitteettömien pistorasioiden kansien ja rasiakytkimien kansien irrottaminen esim. maalaamisen ja tapetoinnin ajaksi ja kansien vaihto
  • Suojajännitteisten laitteistojen (esim. aurinkopaneeli-, lämmitys- tai valaisinjärjestelmät) asentaminen valmistajan tai tavarantoimittajan antamien ohjeiden mukaisesti
  • Harrastustoimintana tehtävä sähkölaitteiden kokoonpano esim. elektroniikan rakennussarjasta ja tällaisen laitteen korjaaminen

Muita sallittuja töitä

  • Omakotitalon antennin asentaminen
  • Sähkölaitteiden mekaanisten osien korjaaminen, esim. pesukoneen letkun vaihto, edellyttäen, että laitteen muut ominaisuudet, kuten kosketus-, häiriö- ja vesisuojaus, eivät muutu
  • Luotettavasti ja kokonaan jännitteettömiksi tehtyjen sähköasennusten purku
  • Kaapeliojan kaivaminen ja kaapelin veto maahan. Ennen kaapeliojan peittämistä on sähköalan ammattilaisen todettava, että työ on tehty asianmukaisesti.

Lisäksi normaali sähkönkäyttäjä saa tehdä avustavia töitä sähköalan ammattihenkilön välittömästi valvomana.

Osa edellä mainituista töistä on sellaisia, että niiden tekeminen ei ole käytännössä järkevää. Esimerkiksi jatkojohdon tekeminen on sallittua, mutta jatkojohtoon tarvittavat osat maksavat enemmän kuin valmis jatkojohto. Käytännössä vain pitkä jatkojohto kannattaa korjata vaihtamalla pistotulppa tai pistorasia. Rikkoutunut pistotulppa voidaan vaihtaa myös sähkölaitteen liitäntäjohdosta.

Sähkölaitteiden tuunaaminen

Kiinnostus vanhojen sähkölaitteiden, erityisesti valaisimien, uusiokäyttöön ja omatoimiseen kunnostamiseen ja tuunaamiseen on kasvanut. Vaikka sähkölaitetta muokattaisiin vain omaa käyttöä varten, on sen oltava aina sitä koskevien vaatimusten mukainen. Esimerkiksi vaihdettaessa tai uusittaessa valaisimen varjostinta on varmistuttava siitä, etteivät muutokset aiheuta varjostimen tai valaisimen ylikuumentumista.

Lähde: Stek.fi/Sahkoturvallisuus

Eikö ledi vieläkään pala?

Perusteita muiden lamppujen käytölle ei enää löydy.

Illat pimenevät jälleen vauhdilla ja valaistusta tarvitaan lisää niin ulkona kuin sisällä. Tällä viikolla 5.–11.10 on vietetty Energiansäästöviikkoa. Se on hyvä hetki käydä läpi kodin valaistus ja tarkistaa, palaako valaisimissa vielä energiatehottomia halogeenejä tai muita vanhoja lampputyyppejä ja vaihtaa ne ledeihin.– Ledit ovat tällä hetkellä niin energiatehokkuudeltaan kuin valon laatuun liittyviltä ominaisuuksiltaan paras vaihtoehto kaikkeen kodin valaisuun, sanoo kodin energiankäytön asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta.

Kuva: Airam.fi

Erityisesti vanhojen halogeenien vaihtaminen ledeiksi tuottaa säästöä sähkölaskuun. Kun 50 wattisen halogeenin vaihtaa tyypilliseen noin 6 wattiseen lediin, energiankulutus pienenee 80 prosenttia. Näitä halogeenivalaisimia on ihmisillä edelleen paljon käytössä, Päivi Suur-Uski kertoo.

Jos valaistus toimii jo nyt ledeillä, lisää säästöjä ja käyttömukavuutta saa valaistuksen ohjauksella. Erityisesti ulkovalaistuksessa, jossa käyttöajat ovat tyypillisesti pitkiä, liiketunnistukseen tai aikaohjaukseen perustuva valaistuksen ohjaus on käytännöllinen ja vähentää energiankulutusta merkittävästi.

Vaikka ledit kuluttavatkin erittäin vähän sähköä vanhoihin lampputyyppeihin verrattuna, valot kannattaa edelleen sammuttaa, kun huoneessa ei oleskella, Päivi Suur-Uski muistuttaa.

Ledivalaisimien polttimon vaihdettavuus ei ole enää oleellista

Kiinteitä ledivalaisimia hankittaessa kuluttajia saattaa askarruttaa led-polttimon vaihdettavuus. Polttimoa ei tällaisissa valaisimissa useinkaan voi vaihtaa, kuten perinteisissä hehku- tai halogeenilampuille suunnitelluissa valaisimissa, vaan polttimo on kiinteä osa valaisinta. Päivi Suur-Uskin mukaan tämän kysymyksen voi unohtaa.

– Ledivalaisimet ovat niin pitkäikäisiä, jopa yli 20 vuotta, että pelkoa polttimon jatkuvasta vaihtotarpeesta ei ole. Kahdessakymmenessä vuodessa teknologia tekee taas harppauksen eteenpäin, jolloin valaisin voi olla muutoinkin mielekästä vaihtaa. Suurin osa valaisimen ympäristökuormituksesta syntyy käytön aikaisesta energiankulutuksesta, ei lampun tai valaisimen valmistuksesta.

Toinen kuluttajia tällä hetkellä askarruttava kysymys on uusien ledivalaisinten yhteensopivuus himmentimien kanssa. Jos valoja halutaan himmentää, kannattaa hankintavaiheessa varmistua siitä, että käytetty himmennin on yhteensopiva valaisimen tai ledilampun kanssa. Myös yhteensopivuusongelmia esimerkiksi halogeenivalaisimissa käytettyjen vanhojen himmentimien kanssa voi tulla vastaan, kun ledien vaatima teho on niin pieni.

Valaisinmyyjältä kannattaa selvittää tuotteen vaihtomahdollisuus siltä varalta, että himmennys ei toimi. Isompia valaistusremontteja tehdessä sähkömies osaa auttaa yhteensopivuusongelmien välttämisessä oltiinpa sitten hankkimassa uusia led-valaisimia tai valaistuksen ohjausjärjestelmää tai himmennyskytkimiä jo olemassa olevaan valaistukseen.

Lähde: Motiva.fi / Lampputieto.fi

Sähköautojen latausratkaisut osana palveluitamme!

Yrityksemme on toiminut edelläkävijänä jo pidemmän aikaa sähköautojen latausasemien asennuksien parissa. Yhteydenotot latausasemien asennuksista on lisääntynyt merkittävästi yrityksessämme lähiaikoina. Näin ollen päivitimme palvelukuvauksiimmme erikseen teille sähköautojen latausratkaisut osion.

Sivulta löydätte muutakin hyvää ennakkotietoa aiheeseen liittyen.

Osana ELFIN – liikeketjun yhteistyötä, olemme myös laatineet sähköautojen latausratkaisuista esitteen, jonka pääset lukemaan tai latamaan koneellesi tästä. Esitteessä on hyviä toimintaohjeita ja ensikäden tietoa niin kotilatausta suunnitteleville kuin talonyhtiöillekin.

Meiltä saat sähköauton latausasemat avaimet käteen – periaatteella niin yrityksen tiloihin, talonyhtiöön kuin omakotitaloonkin.

Talonyhtiöille tarjoamme myös latauskartoitus – palvelua. Kartoituksessa käydään läpi kartoituksen tarkoitus, talonyhtiön sähköverkon nykytilanne, sekä latausratkaisuehdotus kustannusarviolla. Kartoituskäynti varauksia sekä lisätietoja antti.pitkanen@virtoo.fi / 0400 897 099.

Lue enemmän uudesta palvelukuvauksestamme tästä

Uusi sukupolvi liikkeellä mökkikaupoilla – vinkit mökin myyjälle

Kiinteistövälittäjät kertovat kesämökkien kaupan vilkastuneen keväällä. Kun aiemmin vanhempien mökeistä haluttiin eroon, nyt myynnissä olevista mökeistä on jopa pulaa.

Oman kesämökin hankinta on aiemmin kiinnostanut lähinnä keski-ikäisiä ihmisiä. Nyt kesämökkimarkkinoilla häärää ostajana selvästi nuorempi sukupolvi*. Syynä tälle täysin uudelle ilmiölle arvioidaan olevan halu viettää kesäloma kotimaassa ja käyttää kesämökkiä turvallisena etätyöpaikkana.

Sähköistys parantaa mökin käytettävyyttä

Nykypäivän ostaja pitää itsestään selvänä, että vapaa-ajan asunnon sähköistys täyttää sekä työn että vapaa-ajan vaatimukset. Lamppuöljyn täyttö lyhtyyn ja vesipadan lämmitys saunassa ovat toki rauhoittavaa ajankulua. Silti keittiön ja pesutilojen on toimittava arkikodin tasoisesti, samoin kuin valaistuksen ja tietoliikenneyhteyksienkin.

Mökin ostaja arvostaa sitä, että hän saa sähköistyksen yleiskunnosta virallista tietoa. Tällainen on esimerkiksi ammattilaisen tekemän sähköistyksen kuntokartoituksen raportti.

Jos mökin myynti on mielessä, nyt jos koskaan kannattaa aktivoitua. Kun ostajalla on edessään kaksi hyvää vaihtoehtoa, saattaa sähköistyksen kunto ja laatutaso ratkaista kaupan. Tässä kolme syytä, miksi sähköasentaja kannattaa pyytää käymään ennen myyntiä:

1.Nuoret arvostavat mukavuutta

Sähköä tulee siis olla tarjolla siellä missä sitä käytetään: tehdään etätöitä, kuunnellaan musiikkia, katsotaan televisiota, pelataan pelejä, ladataan laitteita, käytetään kodinkoneita, luetaan ja vietetään aikaa pihamaalla. Jo muutaman tunnin työllä ammattitaitoinen sähköasentaja esimerkiksi lisää pistorasioita ja uusii vaikkapa työtasojen valaistuksen moderniksi.

2. Ostaja ei halua lisäkuluja

Ostajan silmissä rikkinäiset valokytkimet ja pistorasiat tietävät lisärahanmenoa ja herättävät epäluuloa kiinteistön kunnosta. Siksi niiden vaihdattaminen ja lisääminen kannattaa jo ennen myyntiin ryhtymistä. Kilpailutilanteessa ajanmukainen ja tasokas sähköistys voi olla juuri se ratkaiseva myyntivaltti.

3. Sähkötyöt kuuluvat ammattilaisille

Sähkö on vaarallista osaamattomissa käsissä. Siksi sähköasennusten tekeminen on lain mukaan sallittua vain oikeudet omaavalle sähköurakoitsijalle. Hän osaa valita oikeat, suomalaisiin sääolosuhteisiin testatut sähkölaitteet ja -tarvikkeet ja tehdä asennukset siten, että voi olla varma lopputuloksen turvallisuudesta ja toimivuudesta. Ammattilaiselta saa myös kotitalousvähennystä varten kuitin ja asianmukaiset dokumentit sekä takuun tehdylle työlle.

Mikäli mökkisi kaipaa päivitystä tai ihan vaan kuntokartoitusta, ota yhteyttä ammattitaitoiseen jengiimme myynti@virtoo.fi tai 050 343 0154

Lähde: Sttinfo.fi